Vertaislaina – Vertaisten lainasta sijoittajien pelikentäksi

Kun vertaislainat tulivat joitakin vuosia sitten markkinoille, niiden ajateltiin olevan kuten ystävien kesken lainaamista, avunanto hädänalaiselle. Nyt lainamuoto on siirtymässä lähes täysin sijoittajien markkinapaikaksi.

Vertaislainan toimintaperiaate

Sijoittaja asettaa haluamansa sijoitussumman vertaislainayhtiöön. Summa voi olla esimerkiksi 3000 euroa. Vertaislainaa tarjoava yhtiö välittää sijoittajalle asiakkaiden lainahakemukset, lisäksi yhtiön vastuulla on lainanhakijoiden luottokelpoisuuden arviointi. Sijoittaja päättää hakemusten tarkastelun jälkeen kenelle antaa lainaa ja sopii korosta. Korkotulot tilitetään kokonaisuudessaan sijoittajalle, vertaislainayhtiön tulot koostuvat muista lainakuluista.

Suomessa vertaislainojen suosio on alkanut kasvaa runsaasti siitä, kun ne muutamia vuosia sitten vielä olivat täysin tuntemattomia. Vertaislainoja on liikkeellä vuositasolla jopa satojen miljoonien eurojen edestä.

Pari vuotta toiminnassa on ollut myös vertaislainoja välittävä Fellow Finance. Palvelun rakentaminen alkoi Yhdysvaltalaisiin ja Britanniassa toimiviin vertaislainayrityksiin tutustumalla, kertoo Fellow Financen toimitusjohtaja Jouni Hintikka.

Hyvä sijoituskohde sijoittajille

Kun vertaislainat lähtivät yleistymään, myös sijoittajat kiinnostuivat kohteesta. Palvelu kehittyi uusien yhtiöiden myötä. Yhdysvalloissa arvioitiin jo pari vuotta sitten, että vähintään 80 prosenttia vertaislainamarkkinoista on sijoittajien rahoittamaa. Sijoitusten etujakin on valvomassa Yhdysvaltain suurimpien investointipankkien johtajia.

Suomalainen Fellow Finance on myös sijoittajavetoinen, mukana on n. 3000 sijoittajaa. Sijoittajien varallisuustaso on hyvin vaihtelevaa, osa on piensijoittajia ja osalla on varallisuutta kertynyt esim. yrityskaupoilla. Toiminnassa mukana on myös Taaleritehdas, joka on varainhoitoyhtiö. Tällä on lähes 40 % omistus Fellow Financesta.

Vertaislainamarkkinoiden arvioidaan kasvavan vuoteen 2015 mennessä jopa 125 miljardilla, tällä hetkellä markkinaosuus on n. 5 miljardia.

Lainapäätöksen teko sijoittajalla

Vertaislainaa tarjoavan yhtiön rooli on toimia sijoittajan ja lainanhakijan välikappaleena, tietynlaisena lainan välittäjänä. Näin esimerkiksi toisen osapuolen henkilötiedot pysyvät sijoittajalta ja lainaajalta salassa. Sijoittaja tekee lainapäätöksen perustuen asiakkaan hakemuksessa ilmoittamiin tietoihin. Sijoittaja päättää viime kädessä kenelle lainaa ja kantaa myös sijoituksen riskin.

Sijoittaja saattaa saada sijoitukselleen jopa 12 prosentin tuoton, mikä on nykyisillä sijoitusmarkkinoilla hyvä tuotto. Toisaalta suuremmat tulot tarkoittavat usein myös suurempia riskejä. Sijoittajalla on Fellow Financen toimitusjohtajan mukaan kuitenkin hyvät mahdollisuudet riskienarvioon.

Alan on ennustettu toisaalta kärsivän suuria luottotappioita seuraavien vuosien aikana.

Korot pankin lainaa suuremmat

Vertaislaina on usein pikavippiä edullisempi laina, toisaalta pankkien lainat ovat tätäkin edullisemmat. Vertaislainassa tavanomaisin korko on 12-20 prosenttia. Lainan koron muodostumiseen vaikuttaa lainanhakijan taloudelliset tekijät, käytäntö on varsin tuttu pankkimaailmasta. Pikavippiä saattaa saada edelleen pelkkien puhtaiden luottotietojen avulla.

Fellow Financen Hintikka arvioi vertaislainojen vetovoimatekijöiksi lainaprosessin. Lainaa on helppo ja vaivaton hakea verrattuna pankkien tarjoamiin lainoihin. Lainakuluissa muutamien satojen eurojen heitot eivät ole asiakkaasta niin olennaisia seikkoja, arvioi Hintikka.

Miten markkinoidaan

Takuu-Säätiössä toimiva Juha A. Pantzar on kriittisempi vertaislainojen suhteen, hänen kokemuksensa mukaan vertaislainat näkyvät ylivelkaantuneilla. Pantzar kokee, että vertaislainat kasvattavat turhaan lainan kuluja.

Myös markkinoinnissa on Pantzarin mielestä puutteita. Lainoja on markkinoitu velkaongelmien ratkaisuna, vaikka velkakierteeseen tarvitaan aina elämäntavan muutosta ja usein myös ammattilaisen apua. Velkojen maksaminen suuremmalla lainalla ei Pantzarin mukaan riitä yksistään ratkaisuksi.

Helppoa lainaa

Jouni Hintikka Fellow Financesta ei yhdy ajatukseen siitä, että vertaislainat näkyisivät huomattavasti ylivelkaantuneilla. Hintikka kuvaa yrityksensä luottotappiota pieniksi ja myönnettyjen vertaislainojen määrää pieneksi kulutusluottoihin verrattuna. Takuu-Säätiön Pantzar kuitenkin pysyy kannassa, että myös vertaislainoilla on pyritty tasapainottamaan hankalaa velkatilannetta.

Suomen tämänhetkisen tilanteen mukaan maksuhäiriömerkintöjä on 370 000 henkilöllä. Määrä on ennätyksellinen ja sen odotetaan kasvavan. Pantzar epäilee kattavaa luottotarjontaa yhdeksi velkaantumisen syyksi. Luotoissa on nykyään valinnan varaa sadoittain ja laina on muutaman klikkauksen päässä. Ei voida pitää ihmeenä, että velkaantuneiden määrä kasvaa.

« « Komplett Bank | Rahapalvelu » »

Laina-alan uutisia muualta:

Ferratum tarjoaa jälleen asiakkailleen alennuskoodin lainan nostokuluista. Tällä kertaa on luvassa alennuskoodi, jolla saa maksimissaan 1000 euroa -50% nostokuluin 31.7.2017 [...]
17.07.2017
Source: pikavippivertailut.fi
Julkaistu 18.5.2017 (päivitetty 18.5.2017 klo. 23.01) Viime aikoina useat suomalaiset ovat saaneet ihmeellisiä laskuja FourFinance Global S.A. nimiseltä yhtiöltä. Laskut ovat kohdistuneet [...]
18.05.2017
Source: Pikavippivertailuni.fi
Monet velkaantuneet hakevat vertaislainasta ratkaisua Takuusäätiössä toiminnanjohtajana työskentelevä Juha Pantzar on ilmaissut huolensa vertaislainan kasvusta velkaantuneiden käytössä. Vertaislainat ovat muodostuneet pikavipin [...]
10.05.2017
Source: Pikavippisi.fi
Velkaantuneet hakevat nyt apua vertaislainasta. Kun velkaantuneen tilanne on muodostunut sellaiseksi, ettei lainaa ole enää mahdollista muualta saada, usealle ainoaksi mahdollisuudeksi [...]
09.05.2017
Source: Pikavippi2017.fi
Pikalainojen markkinoiden ei uskota loppuvan, vaikka suomessa jo on maksuhäiriön omaavia aikuisia jo ennätyksellisen paljon. OPR-vakuuden toimitusjohtaja Petteri Kleemolan käsityksen [...]
25.04.2017
Source: pikavippivertailut.fi
Kulutusluottoja haetaan nykyään pääasiassa verkossa. Näiden luottojen kysyntä on jo ennätystasolla ja kulutusluottoja tarjoavien yhtiöiden tulos on päätä huimaava. Jos tarkastellaan [...]
24.04.2017
Source: Pikavippivertailuni.fi
Niin sanotut vertaislainat alkoi tavallisten ihmisten välisenä lainamuotona. Tällä hetkellä lainamuoto on kuitenkin siirtynyt enemmän ja enemmän sijoittajien käsiin. Miten vertaislaina [...]
19.04.2017
Source: pikavippivertailut.fi
Eduskunnalta yhtenäinen näkemys pikavippien korkojen kuriin saattamiseksi. Kaikki eduskuntaryhmät ovat allekirjoittaneet harvinaisen lakialoitteen, jossa halutaan saada pikavippien korkokatto toimimaan. Poikkeuksellisesti [...]
17.04.2017
Source: Pikavippivertailuni.fi
Pikalainoihin liittyen on havaittu ongelmia koko niiden olemassaolon ajan. Pikalainoja on pyritty viime vuosina rajaamaan erilaisten lakien ja säädösten mukaan. [...]
11.04.2017
Source: Pikavippi2017.fi
Alle 2000 euron kulutusluottojen korkoa haluttiin hillitä vuonna 2013 voimaan tulleella korkokattoa määrittelevällä lakimuutoksella. Lain mukaan alle 2000 euron lainoissa [...]
10.04.2017
Source: Pikavippisi.fi